keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syyskuu-uinti

Istukaasiinänätistivierekkäin-kuva
Voi sitä onnea, kun huomasin, että oltiin voitettu Kuono.fi:n kuvakilpailussa Hurtan Lifeguard-pelastusliivit! Olen katsellut kyseisiä liivejä sillä silmällä jo hyvän tovin. Olen miettinyt, että ovatko ne hintansa arvoiset ja saataisiinko me niistä varmasti tarvitsemamme apu? Nyt ei tarvitse enään pähkäillä, liivit ovat kotiutuneet ja pääsivät tänään vihdoin testiin!


Vielä ei meille selvinnyt uiko Nuutti liivien kanssa mielummin kuin ilman liivejä. Tarvisi varmaan aluksi kunnon houkuttimen (minut,) että sen saisi uimaan pitemmän matkan ja että Nuutti hoksaisi uimisen olevan nyt kevyempää. Nyt Nuutti kävi mahaa myöten vain kahlailemassa, kuten ennenkin. Kävi se yhdesti sen verran syvällä, että joutui vähän muka polskuttelemaankin, sekin on meille saavutus. Olen vain kerran aikaisemmin nimittäin nähnyt, että Nuutti ui ja silloin se lähti juurikin minun perässäni järveen. Tosin kääntyi myös melko nopeaa takaisin rantaan.. Ehkä me ensi kesänä päästään testaamaan liivit yhteisellä uintireissulla! Saako jo toivoa ensi kesäksi vähän lämpimämpiä kelejä?

Kuitenkin jo tämän ensimmäisen testauksen jälkeen, olen erittäin tyytyväinen liiveihin! Ne ovat mielestäni ensinnäkin hienot ja just oikean väriset. Kiinnitys oli näppärä, vaikka koira omistaakin pitkän tukan. Nuuttia ei selvästikkään häirinnyt liivit yhtään ja ne päällä pystyi tavalliseen tapaan juoksemaan, riehumaan ja heittämään kuperkeikkaa. Pysyivät myös tosi jämäkästi paikoillaan. En kyllä keksi näistä mitään negatiivista sanottavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan viestit ennen julkaisua.