keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Nuutti moi!

Mun mielestä tää on ollu niin väärin, että vaikka tää on alunperin ollu MUN blogi, niin tuo yks riivaajapenikka on änkeytynyt tänne myöskin. Siis vaikka penikka on hirveen ärsyttävä välillä! Se puree kaikkee ja kaikkia, saa ihme pömeleitä ja mikä kauheinta; herättää meiät ihan liian aikasin aamulla! Aattelin ottaa oikeuden omiin tassuihini ja kertoo sitte ite vähän millanen mun peruspäivä on, kun koko meidän lauma viettää kesälomaa ja tuo penikka yrittää pilata mun elämän.


Aamut alkaa nykyisin aina samalla kaavalla, eli penikan rymyämisellä ja ulinalla. En ennen penikan tuloa oo koskaan nähny mamman pomppaavan niin nopeaa sängystä ylös. Emmää kerkee ees herätä ja älytä kunnolla, kun ne kaks on jo pihalla! Mää jäänki ihan suosiolla jatkaan mielummin vielä unia isin kans..

Parin tunnin jatkounien jälkeen mää yleensä konkoilen ylös. Sillon me lähetään  mamman kaa aamulenkille. Tai oikeestaan siis minä, mamma ja myös se epämääränen pallo, joka juoksee mun jaloissa. Koitappa siinä sitten kävellä, kun unihiekatkin on vielä silmissä! Oon sillee niin ku en huomaiskaa sitä, vaikka vaikeeta se on, kun meinaa jatkuvasti kompastua ja lentää nokalleen. Yks päivä mää pissasin penikan niskaan! Iteppä tuli (silloinkin) mun tielle! Penikalla on myös joku pakkomielle tulla nuuskutteleen aina samat pusikot ku mää. Oon sen idoli vissii.


Aamulenkin jälkeen yleesä mää saan jottai sapuskaa. Kaikkein kivointa on kuitenki se, ku Sani vihdoin herää! Mää meen aina heti antaa sille oikee kunnon aamupusut! Penikka seuraa taas perässä ja yrittää samaa, mutta ei se älyä ku roikkua Sanin yöpaijan helmassa. Pöljä pentu. Penikalle tuleekin tässä vaiheessa aamua aina hirvee villityskohtaus ja mun on ihan pakko leikkiä sen kaa. Me vähän painitaan ja veetään lelua. Annan penikan välillä voittaa. Se luulee sillon olevansa kovakin jätkä ja vouhottaa menemään häntä pystyssä. Mun mielestä se on lähinnä naurettavan näköstä.


Päiväsellä me tehdään mamman kaa lenkki ihan kahestaan. Se se on kuulkaa luksusta! Saan yleensä myös rymytä metsässä vapaana ja hyvällä säkällä pääsen leikkiin jonkun kaverin kanssa. Mamma yrittää kovasti myös muka kouluttaa mua ja teetättää hölmöjä temppuja näillä reissuilla, joskus kuuntelen sitä ja joskus en. Kylhän mä tietty osaan, mutta joskus vaan sattuu olemaan tärkeempiä juttuja mielessä, eli esim. tytöt.

Mää oon kotosalla semmonen rento ja letkee. Tykkään paljon pötkötellä. Mulla on oma sohvakin. Penikka yrittää kovasti pomppia mun perässä sinne, mutta ei se tappijalka oo onneksi ku pari kertaa sinne vasta sinne päässy ja sillonki aina vahingossa. Jospa se älyäis pysyä vaa siellä sängyn alla, sinne se pölypallo passaa paremmin kuin hyvin.

Niin ne mun peruskotipäivät rullailee. Mää pötköttelen, käyn mamman ja isin messissä välillä takapihalla tarkkaileen ohikulkijoita, leikin Sanin kaa ja pötköttelen sen vieressä, välillä leikitän myös penikkaa, että se nukkus enempi ja ois poissa silmistä, sitten pötköttelen vielä vähän lisää. Aika mukavaa elämää.


Illemmalla me käyään ulkoileen yleensä vielä pariin otteeseen, kerran mamman kans taas kahestaan, ja sit iha viimmeselle reissulle mää suostun ottaan penikankin mukaan. Pakko kai se on, ku se niin tykkää musta ja haluaa mun kaa hengailla. Saan aina viimesen lenkin jälkeen mun iltaruuan, hirveesti kaikkee herkkulihaa nomnom! Penikka älyää antaa mun syyä rauhassa, mutta käy mun lopetettua tarkastaa jos oisin jättäny vaikka sille jotain. Joo, ihan varmasti.

Iltaruuan jälkeen oon jo niin väsy, että painelen suoraan mamman ja isin huoneeseen unille. Penikka änkiää mun viereen hetkeksi, saa kait se siinä tietenkin olla.. Aina siihen asti, että se näykkäsee liian kipiästi mua tassusta tai kuonosta. Sillon mä hymyilen sille nätisti ja sekin rauhottuu yöunille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan viestit ennen julkaisua.