lauantai 23. toukokuuta 2015

Ärsy-Nuutti

Sairastelut jatkuu. Tervehdyin sen verran, että kävin muutaman päivän harjoittelussa, mutta nyt ollaankin sitten koko ihmisporukka kipeänä. Tänään oli tarkoitus käydä pentuakin katsomassa, mutta suunnittelutasolle jäi. Onneksi kotiutumiseen ei ole enää kuin viikko, mutta olisi ollut kiva nähdä vielä koko sisarusporukka kasassa ennen kuin kaikki lähtevät uusiin koteihinsa. Kun kerta ollaan valmiiksi hieman kettuunteita, niin onkin hyvä ottaa nyt tähän samaan syssyyn suurennuslasin alle Nuuttuksen pahat tavat ja paljastaa ne kaikkein ärsyttävimmät synnit. Kaikella rakkaudella.

Jumittuminen lenkillä ihanan hajun takia
Tämä on ihan huippu ärsyttävää, etenkin kun ollaan juoksemassa. Juuri kun ollaan päästy hyvään rytmiin ja juoksu rullaa mukavasti niin tapahtuu TÖKS. Nuutin ilme vielä oikein kruunaa kaiken, kun kieli roikkuu maassa asti ja leuka väpättää tuntemattoman neidon sulotuoksujen vuoksi.

Possuilu
Nuutilla on tapana ruuan jälkeen tulla kiittämään kohteliaasti, eli nokka mahdollisimman lähelle omaa naamaani, silmiin otetaan rakkautta täynnä oleva katse ja heti perään pitkä, syvä röyhtäys. Kiitos.

"Äiti, et sä pärjää ilman mua!"
Nuutilla ei todellakaan ole eroahdistusta yksin kotiin jäädessään, mutta Nuutti on ihan varma, että jos menen kotona ollessa ihan yksin esim. vessaan, sieltä löytyy salainen ovi toiseen maailmaan ja katoan sinne ikuisesti. En myöskään ilmeisesti osaa siivota, tehdä ruokaa, syödä, pukea Sania, istua tietokoneella, katsoa telkkaria tai tehdä oikeastaan ihan mitään ilman Nuuttia.


Jos ja kun kehtaan pyytää välillä hieman etäisyyttä tai olen niin hurja (ja itsekäs), että menen yksin sinne vessaan, siitä seuraa:

Mökötys
Nuutti makaa yksinään jossain nurkassa ja tuijottaa seinää. Silloin tiedän tehneeni pahasti jotain väärin ja loukannut herran tunteita. Tuttu ilmiö jokaisena koulu/työaamuna, kun valmistaudun tekemään lähtöä. Ei paljon heippoja uskalla sanoa, kun vastaukseksi saa korkeintaan paheksuvan mulkaisun, jos sitäkään. Onneksi Nuutti ei ole kuitenkaan pitkävihainen.

Tilanteista pois hiippailu
Tätä tapahtuu esim. harjauksen yhteydessä. Nuutti yrittää poistua paikalta niiiiiin hitaaaasti, ettei sitä aluksi edes huomaa. Myös tästä tavasta huomauttaminen johtaa usein Mökötykseen.

"Kaikki on mun kavereita ja kaikki rakastaa mua!"
Aikaisemmin Nuutti oli lenkillä menossa moikkaamaan kaikki koirat ja ihmiset. Nyt ollaan kuitenkin edistytty tässä ja Nuutti on hoksannut, että jokaista vastaan tulevaa mummelia ei ole tarkoitus käydä pussailemassa, eivätkä kaikki lapset ja koirat näköpiirissä tarkoita automaattisesti uutta leikkikaveria. Edelleen kuitenkin, jos se vastaan tuleva ihminen sattuu luomaan Nuutin suuntaan liian rakastavan katseen ja pahimmassa tapauksessa alkaa juttelemaan Nuutille mukavia, Nuutin päässä sekoaa ja alkaa mahdoton hännän heilutus, hyöriminen, pyöriminen ja äää kun on vaan niin kivaa ja ihanaa! Mikä itsehillintä?

Itsepäisyys ja juntturoiminen
Kaikkien ärsytysten ärsyttävin. Nuutti testaa, että onko ihan pakko jos ei halua/jaksa/viitsi/kehtaa/huvita. ONNEKSI tässäkin ollaan edistytty, mutta edelleen välillä, ihan yksinkertaistakin asiaa pyydettäessä/käskiessä, se kokeilee rajojaan. Pässi-Anselmi.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin tutulta tuo "Äiti, et sä pärjää ilman mua". Tosin meillä kyllä on sitten ajoittan eroahdistustakin jonka vuoksi aika usein vaaditaan sitä omaa tilaa että tuo oppisi että pärjään kyllä ilman sitäkin.
    Ja ihana tuo possuilu, toinen vaan haluaa tulla sanomaan että kiitos kun annoit mulle ruokaa. <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäähän se koiralle opettaa antamaan ihmiselle omaa tilaa :) Nuutti kyllä kotona pötköttelee ihan rauhassa yleensä, mutta jos oikeasti alan oikeasti tekemään jotain sellaista mihin tarvisin sen rauhan ja vähän tilaa nii heti ollaan kaverina tiellä pönöttämässa. Sitten kun kehtaa sen siitä häätä pois niin ollaan ihan hakatun näköisenä :D
      ja possu mikä possu <3

      Poista

Tarkistan viestit ennen julkaisua.