torstai 15. tammikuuta 2015

Entäs me muut?

Ehkä olisi hyvä hetki esitellä loputkin meidän perheestämme? Ovat nekin lukijat, jotka eivät meitä tunne niin hieman edes perillä siitä, että millainen lauma se Nuutin kanssa oikein melskaa menemään.


Itse olen kohta 24vuotias, Oulussa syntynyt ja lähes koko elämäni täällä myös asunut. Opiskelen sisustus-ja kalustesuunnittelijaksi. Tarkoitus olisi valmistua ensi jouluna, jos vain kaikki menee suunnitelmien mukaan, yleensähän ne eivät kyllä mene.
Olen pienestä asti rakastanut eläimiä ja kovin pitkiä lemmikittömiäkausia ei ole ollut. Harrastin myös ratsastusta reilut kymmenisen vuotta säännöllisesti, esteillä tuli kisattuakin jonkin kerran. Hevostelu on nyt jäänyt kokonaan, mutta kyllä välillä kieltämättä houkuttelisi lähteä kokeilemaan, että vieläkö siellä pysyisi kyydissä. Nykyisin aika menee (koulun lisäksi) omien elukoiden ja lapsen kanssa touhuamiseen. Käyn myös salilla treenaamassa muutaman kerran viikossa.


Joonas on aviomieheni. Hän soittaa kitaraa ja on sellanen vähän mörkö. Siinäpä ne olennaisimmat. Hän tuskin kovin usein tulee tässä blogissa esiintymään.


Sani on meidän 4vuotias uhmisprinsessa. Voisin jaaritella tästä rakkauslapsesta vaikka kuinka pitkään, varmasti tulee tulevissa postauksissa näkymään useammankin kerran, mutta koitan pysyä kuitenkin aiheessa. He ovat Nuutin kanssa melkoinen kauhukaksikko ja testaavat minun hermojeni lujuutta päivittäin.


Meidän perheeseen kuuluu myös pienempiä asukkaita; Alli, Lala ja Stella, sekä Kaapo ja Sakke, (pojat ovat kylläkin tällä hetkellä astutuslainassa.) Lajiltaan nämä vipeltäjät edustavat siis gerbiilejä. Gerbiilien genetiikka ja kasvatus kiinnosti minua jossain vaiheessa ja kaksi poikuetta meille syntyikin, mutta suurempaan kasvatustoimintaan ei meiltä löytynyt tiloja. Muutamissa näyttelyissäkin kävin gerbiilien kanssa, mutta valitettavasti esim. virallisia näyttelyitä ei saada oikein järjestettyä täällä pohjoisessa kovin usein. Innostus gerbiileihin on laskenut sen verran, että tuskin näyttelyihin enään lähden niitä kuskaamaan, mutta kotona edelleen päivittäin niitä käsittelen ja pusuttelen. Ihania ja suhteellisen seurallisia jyrsimiä kyllä ovat!


Tällainen perhe meillä. Pieni ja ei ihan tavanomaisin, mutta sitäkin tärkeämpi ja rakkaampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan viestit ennen julkaisua.